Vuoden mielenterveysteko -palkinto Lounais-Hämeen joulu -julkaisun tekijöille
Lounais-Hämeen psykologit antoivat Vuoden mielenterveysteko -palkinnon 2024 Lounais-Hämeen Joulun tekijöille. Psykologit Anja Laurila ja Päivi Kotiniemi luovuttivat kukat ja kunniakirjan Forssan pääterveysasemalla 15.1.2024. Palkintoa vastaanottamassa olivat yhdistyksen puheenjohtaja ja lehden päätoimittaja Ilppo Aaltonen sekä lehden tekemisessä mukana olleet Arja Kanerva, Asta Louhelo ja Stiina-Liisa Pirkkamaa.
Kuvassa vasemmalta Anja Laurila, Asta Louhelo, Stiina-Liisa Pirkkamaa, Arja Kanerva ja Ilppo Aaltonen.
Ohessa Anja Laurilan esittämät perustelut:
Lounais-Hämeen psykologit ovat valinneet vuoden mielenterveysteoksi tällä kertaa kulttuurin alalta. Tieto vuodesta 1945 lähtien ilmestyneen julkaisun lopettamisesta sai meidät päättämään tunnustuksen antamista heille, jotka ovat olleet mukana tärkeän julkaisun tekemisessä.
Me kiinnitymme lapsena ja nuorena omaan kotiympäristöön, naapurustoon ja maisemaan sekä myös tapoihin toimia ihmissuhteissa. Sen pohjalta muodostuu kotiseutuidentiteetti. Iso osa lounaishämäläisistä on tullut tänne muualta ja uuden kotiseutuidentiteetin muodostaminen voi viedä aikansa.
Kun muutin Forssaan vuonna 1971, Lounais-Hämeen joulu tuli heti tutuksi. Se auttoi perehtymään uuteen kotiseutuun ja asettumaan henkisesti uuteen ympäristöön. Kun vein viime viikolla julkaisun 80-luvulla Helsinkiin muuttaneelle tyttärelle, hän selaili sitä kiinnostuneena ja halusi, että jättäisin sen saman tien luettavaksi. Olen joskus aikaisemminkin antanut sen hänelle joululahjaksi muistuttamaan entisestä kasvuympäristöstä.
Lounais-Hämeen jättäneille on julkaisun avulla ollut mahdollista lisätä elämän jatkuvuuden tunnetta, mikä on ehjän identiteetin kannalta tärkeää: Vaikka itse on muuttanut pois, sama Lounais-Häme ja sen historia on edelleen olemassa ja siellä voi käydä fyysisesti tai muistoissa.
Oman identiteetin määrittelyssä vastaamme kysymykseen: ”Kuka minä olen?” Identiteetti voidaan myös määritellä tarinaksi, jonka kerromme itselle itsestämme. Aika usein yksi keskeinen tekijä on seutu, jossa olemme syntyneet ja kasvaneet. Joidenkin mielestä vain se on kotiseutua, jotkut lisäävät, maininnan nykyisestä kotiseudusta. Kasvavan muuttoliikkeen takia ihmisten on yhä vaikeampi määritellä, mikä on heidän todellinen kotiseutunsa. Kaikki seikat, jotka auttavat ihmistä juurtumaan nykyiseen ympäristöönsä, ovat mielenterveyden kannalta tärkeitä, samoin kuin se, että entisen kotiseudun historia on selkeästi mielessä.
Nykyään puhutaan kulttuurisesta osaamisesta, jolla tarkoitetaan oman ympäristön kulttuuristen piirteiden hallitsemista. Samalla ihmisiä kannustetaan kohtaamaan oman ympäristönsä monikulttuurisuus ja toimimaan mahdollisuuksien mukaan uusien asukkaiden kotoutumisen hyväksi.
Tutkijatohtori Joni Vainikka on käsitellyt kotiseutuidentiteettiä maantieteen kannalta. Eri puolella Suomea painottuu kotiseutu identiteetin määrittelyssä eri tavoin. Olin toivonut ammattiin valmistuttuani, että saisin työn seudulta, jolla on selkeä oma kulttuurinsa ja identiteettinsä. Sitä ei ollut esimerkiksi paikkakunnalla, jossa olin asunut vuoden, ja joka sijaitsi 60 kilometrin päässä Helsingistä. Tajusin heti muutettuani, että Forssassa oli vahva seudullinen kulttuurinen identiteetti ja halusin päästä siihen sisään myös kirjoitetun tekstin kautta. Vahva kotiseutuidentiteetti kiteytyy forssalaisessa sanonnassa, kun paluumuuttajalle todetaan: ”Ei oo toista Vorssaa.”
Vainikan mukaansa esimerkiksi Turussa sanotaan, että muualta muuttaneen pitää asua Turussa 50 vuotta, että voi sanoa olevansa turkulainen. Hän toteaa: ”Siinä on ehkä sellainen psykologia taustalla, että jätämme vahvimman osan identiteetistä niille, jotka ovat syntyperäisiä paikkakuntalaisia.” Vähän samaa tunsin itse muutettuani Forssaan. Muista Lounais-Hämeen kunnista muuttaneet hyväksyttiin nopeammin. Aika monta vuotta tunsin olevani Forssaan muuttanut helsinkiläinen – nyt tunnen olevani Forssaan kotiutunut entinen helsinkiläinen, joka ei halua muuttaa täältä pois.
Lounais-Hämeen joulu on ollut tukemassa paikallista kulttuuria, me henkeä ja alueellista identiteettiä ja niin tehdessään on ansainnut mielenterveysteko-palkinnon. Samalla herää toivomus, että digimaailma voisi pelastaa osan siitä menetyksestä, jonka lehden poistuminen jättää jälkeensä. Paperinen paksu julkaisu kansikuvineen ei ole tietenkään täysin korvattavissa.